Sibeliuksen syntymäkoti
su 27.8.2017 klo 14.00
Jarkko Launonen, sello
Iina Harjula, piano
Liput ovelta: 10 / 7 / 4 €
Sibeliuksen syntymäkodin kesämatineat -sarjan päätöskonsertissa sunnuntaina 27.8. klo 14 esiintyvät Jarkko Launonen (sello) ja Iina Harjula (piano).
Konsertissa kuullaan Sibeliuksen teokset Andante molto f-molli JS 36, Malinconia op. 20, Valse triste op. 44, Romance op. 78:2 sekä osia kokoelmasta ”Kymmenen kappaletta” op. 58.
Jarkko Launonen on Viron Kansallisoopperassa työskentelevä sellisti. Hän on kuulunut myös Helsinki Sinfoniettan kokoonpanoon aivan ensimmäisestä konsertista lähtien, ja äänenjohtajanakin ollut jo lukuisia vuosia. Tukea sellon soiton oppimiseen hän on saanut Sibelius-opistosta Matti Vuoristolta, Metropolia Ammattikorkeakoulusta Tapani Heikinheimolta ja Samuli Peltoselta sekä Viron musiikkiakatemiasta Henry-David Varemalta. Kamarimuusikkona Launonen on esiintynyt muun muassa Kuhmon Kamarimusiikissa, tehnyt kaksi kiertuetta Saksassa vuonna 2016, ja yhdessä pianisti Iina Harjulan kanssa hän on musisoinut jo kymmenisen vuotta.
Hämeenlinnalaistunut pianisti Iina Harjula esiintyy aktiivisesti lied- ja kamarimuusikkona. Tällä hetkellä Iina toimii Sibelius-opistossa apulaisrehtorina, pianonsoiton opettajana ja laulajien säestäjänä. Musiikin maisteriksi Iina valmistui Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta Ivari Iljan luokalta ja sitä ennen hän opiskeli Metropoliassa Seppo Saloviuksen johdolla. Iinalle läheinen musiikkikaupunki on myös Berliini, jossa hän oli vaihto-opinnoissa Hochschule für Musik ”Hanns Eisler” -oppilaitoksessa v. 2009 ja myöhemmin v. 2011 Suomen kulttuurirahaston apurahan avustuksella taiteellista työskentelyä jatkamassa. Iina on myös mukana työryhmässä, joka järjestää Tuuloksen kesäkonsertteja.
Kuva: Jarkko Launonen & Iina Harjula (kuvaajat, Elvis Liivamägi – Annuliina Ikäheimo)
Kesämatineoiden ohjelma 4.6.–27.8.2017. Sibeliuksen musiikista koostuvat reilun puolen tunnin kestoiset konsertit alkavat sunnuntaisin klo 14.00 ja lippuun sisältyy Sibeliuksen syntymäkodin opastus.
Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, 13100 Hämeenlinna