Kesämatineoiden ohjelma julkaistu

Kesämatineat Sibeliuksen syntymäkodissa
3.6.–26.8.2018 sunnuntaisin klo 14
Liput ovelta: 12 / 8 / 5 €

Kesäsunnuntaisin klo 14.00 Sibeliuksen syntymäkodissa soi perinteikäs Kesämatineat-konserttisarja. Sibeliuksen musiikkia sisältävät tasokkaat konsertit kestävät reilun puoli tuntia. Konserttien aluksi kuullaan otteita nuoren Jannen kirjeistä, joita esitellään myös syntymäkodin kesänäyttelyssä Jannen kirjeitä musiikista. Konserttien jälkeen samalla lipulla opastettu kierros museossa.

Sarjan aloittavat 3.6. Sibelius-opiston nuoret muusikot tulkitsemalla Sibeliuksen piano-, viulu- ja huiluteoksia. Seuraavaksi uutena avauksena 10.6. matineassa kuullaan ukulelevirtuoosi Jarmo Julkusen ja Ukulelella Sibeliusta -kurssilaisten konsertti. Pari tuntia ennen konserttia alkavalle kurssille voi tulla mukaan vielä oveltakin, mikäli tilaa riittää.

Yleisön pyynnöstä 17.6. kuullaan uudelleen pari vuotta sitten ihastuttanutta nelikkoa Liisa Hytti, laulu & huilu, Dóra Lukács, piano, viulu & laulu, Veera Tapanainen, laulu & viulu ja Iina Sihvonen, laulu & viulu. Muita kohokohtia on 29.7. esiintyjävieras USA:sta sopraano Sofia Ardalan pianistinaan Iina Harjula. Lisäksi tänä vuonna ohjelmassa tehdään yhteistyötä Suomen Lied-akatemian kanssa, joka tuo kesän sarjaan (8.7, 22.7. ja 19.8.) kolme nuorista ammattimuusikoista koostuvaa Lied-duoa.

Ohjelma:

3.6.

Sibelius-opiston nuoret muusikot:
Veera Ahvenjärvi – Johannes Luokkanen – Anneli Saari – Aaro Salmelin – Eedit Salonen, piano
Aleksi Freund – Janne Olkinuora, piano
Siru Jokinen, huilu – Suvi Jokinen, piano
Helmi Hakala, huilu – Catherine Barnes, piano
Lotta Heikkilä, viulu – Sara Liina Heikkilä, piano

10.6.

Ukulelella Sibeliusta
Jarmo Julkunen & ukulelekurssilaiset

Ukulelekurssi alkaa klo 12.00 ja kestää 1,5 h. Mukaan mahtuu 15 henkeä, oma soitin ei ole välttämätön. Ilmoittautumiset: sibeliuksensyntymakoti@hameenlinna.fi. Jos kurssilla on tilaa, niin joukkoon saa tulla vielä ovelta. Hinta 25€ sisältäen konsertin klo 14.00.

17.6.

Liisa Hytti, laulu & huilu
Iina Sihvonen, laulu & viulu
Veera Tapanainen, laulu & viulu
Dóra Lukács, piano, viulu & laulu

– juhannustauko –

1.7.

Tuomas Nikkanen, piano

8.7.

Maria Turunen, sopraano
Arman Madaar, piano

15.7. klo 13.00

Linna Jazz: The Breed plays Pekka Pohjola

22.7.

Piia Rytkönen, sopraano
Juulia Vaulasvirta, piano

29.7.

Sofia Ardalan, sopraano
Iina Harjula, piano

5.8.

Linda Suolahti, viulu
Iina Harjula, piano

12.8.

Fanni Palmanto, sopraano
Saila Märkjärvi, piano

19.8.

Ruut Karhula, sopraano & piano
Sanna Iljin, sopraano & piano

26.8.

Mervi Myllyoja, viulu
Virva Garam, piano

Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna