Syysmatinea Miikko Santala ja Ulla Wirtanen

24.9.2023 klo 14, Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna

Miikko Santala, tenori
Ulla Wirtanen, piano

Muusikot

Miikko Santala on 35-vuotias hämeenlinnalainen tenori. Hän on opiskellut klassista laulua Hämeenlinnan Sibelius-opistossa D-tutkintoon asti opettajanaan Päivi Hirvikoski. Miikko oli vuonna 2007 Panssarisoittokunnassa laulusolistina suorittaessaan varusmiespalvelusta Panssariprikaatissa. Lisäksi hän on kouluttautunut erilaisilla laulukursseilla, näistä mainittakoon muun muassa Jorma Hynnisen yksinlaulukurssi Hämeenlinnassa vuonna 2014. Hämeenlinnan Sibelius-seura myönsi Miikolle vuonna 2014 Sibeliuksen syntymäkotimerkin, kunnianosoituksena Sibeliuksen musiikin eteen tehdystä työstä.

Miikko on esiintynyt vuosien varrella solistina monenlaisissa kokoonpanoissa. Merkittävimpiä esiintymisiä vuosien varrella ovat olleet: vuonna 2014 Sinfonia Lahden nuorten muusikoiden konsertti Esa Heikkilän johdolla. Lasse Heikkilän Simon Kyreneläinen-musikaalin päärooli vuosina 2015 ja 2018. Lisäksi Miikko on ollut solistina useissa Sibelius-konserteissa ja -matineoissa niin Sibeliuksen syntymäkodissa kuin koulukonserteissa ympäri maakuntaa. Miikko on kysytty esiintyjä perhejuhliin ja yksityistilaisuuksiin.

Ulla Wirtanen aloitti pianonsoiton Pietarsaarenseudun Musiikkiopistossa, opettajanaan Svetlana Koytcheva. Myöhemmin hän opiskeli pianonsoiton opettajaksi Svenska Yrkeshögskolanissa Miroslaw Herbowskin johdolla, sekä cembalonsoiton opettajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa Annamari Pölhön johdolla. Ulla valmistui 2015 maisteriksi Sibelius- Akatemiasta, pääaineena cembalo. Opettajina olivat mm. Elina Mustonen ja Assi Karttunen. Ulla on osallistunut kansainvälisiin cembalokilpailuihin, sekä lukuisille pianonsoiton ja cembalonsoiton mestarikursseille, opettajina mm. Margit Rahkonen, Annika Palm-Doumenge, Janusz Polanski, Ketil Haugsand sekä Mitzi Meyerson. Liedmusiikkia hän on opiskellut Ilmo Rannan, Kirill Kozlovskin, Gustav Djupsjöbackan, Heikki Pellisen sekä Christine Bengtssonin johdolla. Ulla on opintojensa jälkeen toiminut esiintyvänä muusikkona, sekä pianonsoiton opettajana useissa eri opistoissa Hämeenlinnan seudulla.

Ohjelma

Jean Sibelius (1865–1957)
Kaiutar (Larin Kyösti) op. 72:4

Oskar Merikanto (1868–1924)
Laulaja taivaan portilla (Lauri Pohjanpää) op. 74:2
Soi vienosti murheeni soitto (Heikki Ansa) op. 36:3
Itkevä huilu (Larin Kyösti) op. 52:4

Oskar Merikanto
Scherzo op. 6:4
Kesäillan idylli op. 16:2

Toivo Kuula (1883–1918)
Syystunnelma (Eino Leino) op. 2:1

Jean Sibelius
Illalle (A. V. Forsman) op. 17:6

Oskar Merikanto
Illansuussa (V. A. Koskenniemi) op. 69:2

Jean Sibelius
Jägargossen (J. L. Runeberg) op. 13:7

Toivo Kuula
Lampaanpolska (1915)

Toivo Kuula
Tuijotin tulehen kauan (Eino Leino) op.2:2

Jean Sibelius
Den första kyssen (J. L. Runeberg) op. 37:1
Var det en dröm (J. J. Wecksell) op. 37:4

Oskar Merikanto
Elämälle (suom. Jussi Snellman) op. 93:4

Vaaleatukkainen henkilö istuu aurinkolasit päässä soutuveneessä. Veneen takaa näkyy Hämeen linna.
Ulla WIrtanen, piano, kuva: Jaakko Wirtanen
Lyhyttukkainen henkilö mustassa pikkutakissa ja valkoisessa kauluspaidassa katsoo kameraan ja hymyilee.
Miikko Santala, tenori, kuva: Pasi Vähänen

LIPUT OVELTA

18e aikuiset
15e eläkeläiset ja opiskelijat
8e alle 18 – vuotiaat, työttömät ja varusmiehet
Huom! Museokortti ei käy tapahtumaan

VARAA LIPPU
Sibeliuksen syntymäkodin yleisömäärä on enintään 35 hlöä, siksi lippu kannattaa varata etukäteen: sibeliuksensyntymakoti(at)hameenlinna.fi tai 03 621 2755; avoinna 1.9. alkaen ti-su klo 12–16. (www.hmlmuseo.fi).

YHTEISTYÖSSÄ

Hämeenlinnan Sibelius-seura ry ja Hämeenlinnan Kaupunginmuseo

LISÄTIETOJA

hmlsibeliusseura.tuottaja(at)gmail.com