31.10.2021 klo 14, Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna
Elias Koivisto, viulu
Katri Antikainen, sello
Lotta Penttilä, piano
OHJELMA
Pianotrio D-duuri ”Korppoo” (1887)
I Allegro moderato
II Fantasia (Andantino)
III Finale (Vivace)
MUUSIKOT
Elias Koivisto on alkujaan Hämeenlinnasta kotoisin oleva Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut viulisti. Hänen opettajinaan ovat toimineet muun muassa Ari Angervo, Nikolai Fadeev ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch. Lisäksi Elias on vuosien varrella täydentänyt opintojaan lukuisilla mestari- ja kamarimusiikkikursseilla ja päässyt ammentamaan oppia monilta klassisen musiikin huippuammattilaisilta. Ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi Elias on suorittanut toisen asteen muusikon tutkinnon Tampereen konservatoriossa. Tätä nykyä Elias suorittaa musiikin maisteriopintoja Tallinnassa Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa Arvo Leiburin oppilaana. Opintojensa ohessa Elias työskentelee paitsi freelancer-muusikkona myös korvapuustileipurina tamperelaisessa artesaanileipomossa. Utelias ja ennakkoluuloton asenne ohjaavat Eliasta eteenpäin, ja hänen tavoitteensa on luoda uraa taiteen ja kulttuurin parissa mahdollisimman monipuolisesti. Sibeliuksen syntymäkodilla on Eliakselle aivan erityinen merkitys, sillä hän on esiintynyt talossa ensimmäisen kerran jo nuorena Sibelius-opiston oppilaana. Vuosien varrella Elias on moneen otteeseen palannut konsertoimaan Sibeliuksen syntymäkodin perinteisiin kesä- ja syysmatineoihin.
Katri Antikainen on vuosien saatossa vahvasti tamperelaistunut sellisti. Hän aloitti sellonsoiton opinnot Kuopion musiikkiopistossa vuonna 1996 opettajanaan Timo Törmä. Sittemmin Lauri Voipion ja Markus Hohdin johtamien ammattiopintojen ohella (ja varsinkin niiden jälkeen) hän on laajentanut tyylirepertuaariaan moneen suuntaan ja hakee edelleen omaa polkuaan muusikkona. Sellon lisäksi hän on opiskellut etnomusikologiaa ja musiikkiteknologiaa Tampereen yliopistossa ja konservatoriossa. Antikaisen kutsumus on musiikin uudelleeninstrumentointi ilman rajoja, mikä on johtanut esimerkiksi Massive Attack -sellosovituksiin sekä Arvo Pärtin esittämiseen banjolla. Muita intohimon kohteita hänelle ovat elektroniikka, minimalismi, yhtyelaulu ja lyömäsoittimet. Hän työskentelee yksityisopettajana, studiomuusikkona sekä BarokkiKuopio- ja Tampering-festivaaleilla. Hän on ollut myös UTU-taidepopyhtyeen vakituinen jäsen vuodesta 2013.
Lotta Penttilä: ”Musiikillisen tieni olen aloittanut Merikanto-opistossa 9-vuotiaana ensin Päivi Naupertin kanssa. Pidempiaikaiseksi opettajakseni sain Zsuzsanna Horvathin, jonka kanssa opiskelin kymmenisen vuotta musiikkiopiston loppuun asti.
Ylioppilaaksi valmistuttuani opiskelin vuosina 2009-2013 Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmassa musiikkipedagogiksi opettajani Carlos Turriagon johdolla. Jyväskylässä opiskelun aikana soitin aktiivisesti kamarimusiikkia Merja Soisaari-Turriagon ohjauksessa sekä tutustuin ja ihastuin liedmusiikkiin Eliisa Sunin opissa. Suoritin pianosta B-tutkinnon keväällä 2013 erinomaisin arvosanoin. Vuoden 2013 syksyllä aloitin opinnot Tampereen ammatikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman esittävän säveltaiteen linjalla Heini Kärkkäisen luokalla. Vuoden 2016 vietin pääosin ulkomailla; ensin opiskelijavaihdossa Norjan Bergenissä opettajanani Torleif Torgersen ja pianonsoitonopettajana Britannian Plymouthissa. Tamkista valmistuin keväällä 2018. Opinnäytetyöni ammattikorkeakouluopintojen aikana koostui konsertista, jossa soitin Franz Lisztin ensimmäisen pianokonserton sinfoniaorkesterin kanssa sekä kirjoitin tekniikka-analyysin konserton haasteista pienikätiselle pianistille.
Esiinnyn aktiivisesti sekä soolona että muusikkoystävieni kanssa. Erityisesti laulajien kanssa työskentely on sydäntäni lähellä ja olenkin toiminut mm. Tampereen kamarioopperan pianistina sekä monissa produktioissa. Useiden mestarikurssien lisäksi kokemusta on karttunut mm. Madetoja-pianokilpailusta, josta minulle myönnettiin erikoispalkinto uuden musiikin esittämisestä vuonna 2014. Pianosolistina olen esiintynyt Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesterin, Tampere Filharmonian ja Pyynikki Sinfonian solistina. Ensikonserttini soitin Tampereen Raatihuoneella Tampereen Pianoseuran kutsumana.
Olen myös järjestänyt itse useita konsertteja ja toiminut tuottajan assistenttina Tampereen Musiikkiakatemiassa, joten myös tuotannollisesta järjestelypuolesta on kertynyt kokemusta. Näistä mainittakoon mm. konserttikiertue trion kanssa Pirkanmaan alueella sekä tuottamisharjoittelu Tampereen Musiikkiakatemialla. Festivaaleja olen päässyt järjestämään vuosina 2019 ja 2021 Mäntän Musiikkijuhlilla. Vuonna 2021 aloitin Tampereen pianoseuran hallituksen jäsenenä ja seuran toiminnan kautta olen päässyt järjestämään mm. Tampereen pianokilpailua 2021 ja Pirkanmaan pianofestivaalia.
Pianonsoitonopettaminen on minulle tärkeä osa muusikkoutta ja musiikin kokemista. Opetan pianonsoittoa Tampereen konservatoriossa ja Tampereen Seurakuntien Kirkkomusikanttitoiminnassa.”

KUVA
Trio Katri Antikainen, Lotta Penttilä, Elias Koivisto (kuva, Sebastian Pihlajamaa)
LIPUT
Ovelta tai ennakkoon Sibeliuksen syntymäkodista 15 € aik. / 12 € eläk. ja opisk. / 7 € lapset 7–17 -vuotta. Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna. Avoinna: ti–su 12–16, hmlmuseo.fi.