Vasemmalla piano, oikealla taffelipiano. Soittimien edessä tuolit, nuottitelineillä nuotteja. Taffelipianon päällä sello.

Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius (1865–1957) syntyi ja eli elämänsä 20 ensimmäistä vuotta Hämeenlinnassa.

Sibeliuksen syntymäkodissa pääsee tutustumaan nuoren Jannen elämään. Museo on sisustettu 1860-1880-lukujen aikaiseen asuun. Esillä on kalusteita, asiakirjoja, valokuvia ja pienesineitä, jotka kertovat Jean Sibeliuksen poikavuosista sekä aikakauden Hämeenlinnasta. Rakennus on valmistunut vuonna 1834, ja se on toiminut museona 1960-luvulta saakka. Talossa tehtiin viimeisin laaja restaurointi vuonna 2007.

Sibeliuksen syntymäkodissa on perusnäyttelyn lisäksi pieni museokauppa, jossa myydään Sibeliukseen liittyviä kirjoja, postikortteja, koruja ja matkamuistoja.

Syntymäkodin salissa järjestetään säännöllisesti kamarikonsertteja. Konserttien aikaan emme ota sisään muita museovieraita kuin konserttia kuuntelemaan tulleet. Päivitämme konserttiaikataulua tälle sivulle.

Yleisöopastukset näyttelyyn lauantaisin klo 14. Esittely kestää korkeintaan 30 minuuttia ja kuuluu pääsylipun hintaan. Huomaattehan, että esittelyn aikana emme valitettavasti voi ottaa uusia asiakkaita sisälle.

Muistattehan museossa edelleen pitää turvavälit ja huolehtia käsihygieniasta!

Konserttien aikataulut, esittelyt, hinnastot ja poikkeukset museon aukioloissa löydät tarkemmin: Museoissa tapahtuu

Aukioloajat

Aukioloajat:

  • talvikaudella 1.9.–31.5. ti–su 12–16
  • kesäkaudella 1.6.–31.8. ti–su 11–17

Muistattehan museossa edelleen pitää turvavälit ja huolehtia käsihygieniasta!

Tarkista myös tapahtumat ja konsertit, jotka voivat vaikuttaa museokäyntiin tai aukioloaikoihin. Konserttien aikaan museoon vain konserttilipulla.

suljettuna: uudenvuodenpäivä, pitkäperjantai, vapunpäivä, juhannusaatto, juhannuspäivä, juhannussunnuntai, itsenäisyyspäivä, jouluaaton aatto, jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä.

Hinnasto

  • 8 € aikuiset
  • 6 € eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet
  • 0 € alle 18-vuotiaat, Museokortilla, Vuosikortilla tai Kaikukortilla

Vapaa pääsy: alle 18-vuotiaat, sotaveteraanit, lotat, rintamatunnuksella, MuseokortillaVuosikortilla, Kaikukortilla, museoammattilaiset (henkilökunta- tai alan järjestökorteilla), Suomen Opasliiton jäsenkortilla, 9-kortilla (Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala), ennakkoon varatut oppilaitosten ryhmät, ryhmänjohtajat (opettajat, avustajat, oppaat, kuljettajat) ryhmän kanssa.

Vierailu aukioloajan ulkopuolella

  • arkisin 39 €/h
  • la-su ja arkipyhinä 78 €/h
  • Koululaisryhmiltä ei peritä avoinnapitomaksua henkilökunnan työaikana

Opastukset suomeksi ja englanniksi

  • ti–pe klo 9.30–17.00: 60 €
  • la–su klo 10.30–17.00: 80 €
  • oppilaitosten ryhmät ennakkovarauksesta ilmaiseksi
  • ryhmän maksimikoko 40

Opastukset muilla kielillä (ruotsi, japani, venäjä, saksa):

  • Aukioloaikoina 100 €,
  • Aukioloaikojen ulkopuolella 120 €
  • ryhmän minimikoko 20 henkilöä
  • ryhmän maksimikoko 40 henkilöä, tätä suuremmat ryhmät jaetaan ja opastusmaksuja peritään yhtä monta kuin ryhmiä on.

Hinnat sisältävät arvonlisäveron: aukioloaikana alv. 0 %, muina aikoina alv. 24 %. Opastusten lisäksi veloitetaan myös sisäänpääsymaksut.

Opastusten ja työpajojen taltiointi ilman erillistä sopimusta on kielletty.

Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortti Kaikukortti

Museokauppa

Lähikuva Sibeliuksen syntymäkodin museokaupasta

Sibeliuksen syntymäkodin museokaupassa on laaja valikoima Jean Sibeliuksen musiikkia sekä Sibelius-aiheista kirjallisuutta, postikortteja ja lahjatavaraa.

Sibeliuksen syntymäkotiin pyrimme valitsemaan lähellä tuotettuja myyntiartikkeleita. Myymme muun muassa Liisa Vanhatalon tinasta tehtyjä Häkkilintu -rintakoruja sekä Nuottiavain -korvakoruja ja -riipuksia.

Myynnissä myös suosittuja Työkeskus Sampolan suunnittelemia ja toteuttamia puisia soittorasioita.

Opastukset ja ryhmävaraukset

Yleisöopastukset yksittäisille kävijöille lauantaisin klo 14. Opastus kestää korkeintaan 30 minuuttia ja kuuluu pääsylipun hintaan.

 

Ryhmävaraukset

Opastukset ryhmille varattava ennakkoon sibeliuksensyntymakoti(at)hameenlinna.fi tai puh. 03 621 2755. Rajallisten tilojen vuoksi emme ensisijaisesti ota ryhmävarauksia päällekkäin yleisöopastusten kanssa. Opastuskielet suomi ja englanti, muut kielet sopimuksesta.

Ryhmävierailut onnistuvat myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Vierailut ja opastukset oppilaitosten ryhmille ennakkovarauksesta ilmaiseksi kaikissa kohteissamme.

Esteettömyys

  • lipunmyyntiin, museokauppaan ja näyttelytiloihin kuljetaan jyrkkiä, kaartuvia portaita pitkin, ei hissiä/luiskaa. Jos olet tulossa museoon pyörätuolilla tai rollaattorilla, ilmoitathan tulostasi hyvissä ajoin etukäteen p. 03 621 2755
  • omat avustajat/kantajat tarpeen
  • näyttelytiloissa muutamia kynnyksiä
  • ei erillistä inva-wc:tä. Museon wc-tilaan mahtuu pyörätuolilla, mutta tukikahvat ym. puuttuvat.
  • istumapaikkoja näyttelytiloissa
  • järjestämme erityisryhmille räätälöityjä opastuksia mahdollisuuksien mukaan, ota yhteyttä ja kysy lisää!

Tulevat konsertit

Syysmatineat 2023

24.9. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Miikko Santala, tenori – Ulla Wirtanen, piano
8.10. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Martta Jämsä, huilu – Jonne Grans, kitara
29.10. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Jussi Salonen, tenori – Sanni Antikainen, piano
12.11. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Timo-Juhani Pimiä, tenori – Maria Reikko, piano
26.11. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Eeva Kunnas, huilu – Ulla Wirtanen, piano
3.12. Sibeliuksen syntymäkoti klo 14, Joulu saapuu portin luo: Härkätien Kamarimuusikot

Näyttelyt

Huone Sibeliuksen syntymäkodissa. Nurkassa pyöreä vihreä kakluuni. Sen vieressä lipasto, jonka päällä valokuvia. Etualalla lasivitriini, jossa papereita.

Sibeliuksen syntymäkodin perusnäyttely

Sibeliuksen syntymäkodin 1860-80-luvuille sisustetuissa huoneissa tutustutaan kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden aikaan Hämeenlinnassa. Rakennus on valmistunut vuonna 1834, ja...

Lue lisää

Tapahtumat

kuvassa viulu mustaa taustaa vasten ja valkoinen teksti "syysmatineat 2023"

Syysmatineat: Martta Jämsä, huilu, ja Jonne Grans, kitara

8.10.2023 klo 14, Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna Martta Jämsä, huiluJonne Grans, kitara OHJELMAErkki Melartin (1875–1937)Sonaatti, op. 135b (sov. Timo...

Lue lisää

Ajankohtaista

Vanhan talon vaaleankeltaiseksi maalattua puuseinää ja ikkunoiden alaosia sekä kivijalka.

Rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämisavustukset

Hakuaika vuoden 2024 avustuksille on 16.10.2023–30.11.2023. Avustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen...

Lue lisää