Uudet kävelykierrokset keskittyvät Jean Sibeliuksen nuoruuden Hämeenlinnaan
Hämeenlinnan kaupunginmuseo ottaa ohjelmistoonsa kevään ajaksi Nuoren Sibeliuksen kotikaupunki -kävelykierrokset!
Nuoren Sibeliuksen kotikaupunki -kävelykierroksilla jäljitetään Jannen merkittäviä maamerkkejä Hämeenlinnan keskustassa, kurkistetaan nuoren miehen mielenmaisemaan ja tutustutaan hänelle tärkeisiin henkilöihin.
Jannen lapsuudenajan Hämeenlinna oli pieni, mutta kulttuurisesti vireä paikkakunta, jonka äänimaailma ja luonnonläheisyys vaikuttivat nuoreen. Kaupungissa oli vain hieman yli 3000 asukasta. Väkiluku kuitenkin kasvoi koko ajan, Jannen päättäessä koulunsa 1885 asui kaupungissa jo yli 4 000 henkeä. Rakennukset olivat valtaosin yksikerroksisia puutaloja, ja kaupunkikuvaa leimasi tietty tyylillinen yhtäläisyys, empiretyyli, joka tosin vähitellen rikkoutui rakennuksia uudistettaessa ja uusrenessanssityylisten koristeiden vallatessa niiden julkisivuja. Kivirakennuksia ei ollut montaa, vähitellen niitäkin rakennettiin enemmän.
Kävelykierroksella jäljitetään Jannen merkittäviä maamerkkejä Hämeenlinnan keskustassa, kurkistetaan nuoren miehen mielenmaisemaan ja tutustutaan samalla myös muutamiin hänelle tärkeisiin henkilöihin.
Kierrosta järjestetään 27.3.-31.5.2025 torstaisin klo 17 ja lauantaisin klo 12.