Hämeenlinnalainen karvarimestari Matts Wiander perheineen

Kirjoittanut Annaliina Granqvist

Viime marraskuussa kyselimme pyhäinpäivän hengessä kaupunginmuseon somessa, haluaisitteko saada tietoa jostakin tietystä Hämeenlinnan vanhan hautausmaan vainajasta. Mika Forsman kysyi karvarimestari M. Wianderista ja kertoi Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen pysähtyneen 1950–60-lukujen ryyppyreissuillaan aina karvarimestarin haudalle juomaan ”pohjia”. Antoivatpa he silloin huikan mestarillekin.

Kyseisessä haudassa lepää karvarimestari Matts Wiander (s. 26.8.1797 Urjalassa – k. 1.11.1847 Hämeenlinnassa). Karvari (garvare) voidaan kääntää suomeksi myös nahkuriksi. Hän oli käsityöläinen, jonka ammattina oli työstää raakanahat mm. karvottamalla, kaavitsemalla ja parkitsemalla viimeistellyksi nahaksi vaatteiden, jalkineiden tai satuloiden valmistamista varten. Kattava selvitys nahkurin työstä löytyy esim. tammelalaisen Portaan nahkurinverstaan sivuilta: https://nahkurinverstas.fi/valmistusprosessi/

Matts Mattson syntyi Urjalassa sukunimettömänä torpparinpoikana ja lähti kotoa maailmalle viisitoistavuotiaana rippikoulun käytyään, kuten usein tapana oli. Oltuaan pari vuotta renkinä lähikylässä hänen mainitaan muuttaneen Tammelaan vuonna 1815. Tammelan kirkonkirjoista häntä ei kuitenkaan löydy.

Matts Wiander putkahtaa jälleen esiin lähteissä kaksitoista vuotta myöhemmin, helmikuussa 1827, muuttaessaan Turusta Hämeenlinnaan karvarinkisällinä. Ilmeisesti hän oli opetellut ammattinsa Turun suunnalla ja samalla ottanut käsityöläisten tapaan itselleen sukunimen. Mattsin muutto Hämeenlinnaan ajoittui hyvään hetkeen, sillä Turku paloi vain puoli vuotta myöhemmin.

Hautakivessä on myös toinen nimi: M. K. Wiander (s. 18.3.1801– k. 4.10.1868 Hämeenlinnassa). Kyseessä on Mattsin vaimo, hämeenlinnalaissyntyinen räätälintytär Maria Katharina Wiander o.s. Sadén. Räätälimestari-isä kuoli lasten ollessa nuoria, ja Hämeenlinnassa asumisen lisäksi Maria sisarineen vietti useita vuosia enonsa Sääksmäen kirkkoherran perheessä.

Matts ja Maria Katharina vihittiin Hämeenlinnassa tammikuussa 1828. Heille syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, viisi tyttöä ja kolme poikaa (Maria Mathilda, Johanna, Gustaf Adolf, Amanda Johanna, Sara Christina, Michael Remingius, Ida Carolina ja Adrian Albinus). Tyttäristä kolme kuoli alle vuoden ikäisinä. 

Hämeenlinnaan tullessaan vuonna 1827 Matts vuokrasi karvari J. Leanderin talon nykyisen Arvi Kariston kadun ja Hallituskadun kulmauksesta. Ilmeisesti hän piti karvarinverstastaan siellä mutta asui perheineen anoppinsa, räätälinleski Maria Salvénin luona nykyisen Hallituskatu 8:n tienoilla.  Hämeenlinnan vuoden 1831 suurpalon jälkeen Matts todennäköisesti asettui palosta säästyneelle alueelle nykyisen Raatihuoneenkatu 4:n kohdalle ja perusti sinne karvarinverstaansa.

Karvareita oli Hämeenlinnassa 1800-luvulla puolesta tusinasta tusinaan kerrallaan. Heillä oli yleensä verstaassaan muutama oppipoika, ehkäpä jopa yksi kisällikin. Hämäläinen-lehden mukaan vuonna 1858 Hämeenlinnassa karvarin ammattia harjoitti kaikkiaan kymmenen henkilöä, heidän joukossaan Mattsin leski Maria Katharina. Leskellä oli tuolloin verstaassaan kaksi oppipoikaa tai kisälliä, mutta verstaan vuotuisen työn arvoksi ei lehden listauksessa määritelty järin suurta summaa verrattuna muihin kaupungin karvareihin.

Matts Wiander kuoli vuonna 1847, mutta hänen vanhin poikansa Gustaf Adolf ja keskimmäinen poikansa Michael Remigius jatkoivat isänsä ammattia. Karvarimestari Gustaf Adolf Wiander oli 1860-luvulla paikallisten lehtien mukaan aktiivinen mm. Hämeenlinnan kansakoulujen perustamisessa ja lainakirjastotoiminnassa.

Poika Gustaf Adolfin nahkurinversas sijaitsi edelleen samalla paikalla Raatihuoneenkadulla, sillä Hämeen Sanomien muistelossa 17.5.1935 kerrotaan, että 1890-luvun rakennusten purkuvimmalta säästyi

”Hämeen Kinoa vastapäätä oleva kaksikerroksinen puutalo. Samoin säilyi viereinen matala puutalo, missä nyt on Erikssonilla lepokoti ja missä taas karvari Viander aikoinaan harjoitti nahkapeitturin liikettä. Talon pihanperällä oleva rakennus oli karvarin verstaana ja vielä tänäkin päivänä sillan alla löytyvät parkkiammeet ovat todisteina siitä, että moni elukanvuota juuri siinä talossa niinä aikoina valmisteettiin silloisille suutareille saapastarpeiksi.”

Karvarimestari Wianderin perhettä voi muistella hautakiven lisäksi myös Palokunnankatu 5:ssä, kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen valmistaman Nahkurien ammattikunnan muistomerkin (1958) äärellä. Tietoa siitä, oliko karvarimestari Matts Wiander raittiusmiehiä vaiko ei, ei tämä tutkimus valitettavasti saanut selville. Raittiusliike Suomessa ja Hämeenlinnassa kiihtyi vasta hieman hänen aikansa jälkeen. Emme siis voi muodostaa varmaa kantaa siihen, mitä hän olisi ajatellut Irwiniltä ja Vexiltä saamistaan toistuvista postuumeista huikista haudallaan.