Parthenon ja Fenix-lintu – Lammin kirkko

Kuva: Juha-Matti Granqvist

Teksti Juha-Matti Granqvist, historioitsija

Keväällä 1918 Lammin kirkko paloi strategisista syistä.

Suomen sisällissodan rintama aaltoili edestakaisin Kanta-Hämeessä. Jokaisesta kylästä taisteltiin kiivaasti. Huhtikuun 27. päivänä Saksan Itämeren-divisioonan joukot valtasivat Lammin kirkonkylän punaisilta. Saaliiksi he saivat muun muassa punaisten asevaraston, joka oli koottu Lammin kirkon kellotapuliin.

Sotaonni kääntyi, ja kaksi päivää myöhemmin saksalaisten oli peräännyttävä. Lähtiessään he halusivat tuhota asevaraston. Aseita alettiin haudata maahan. Se oli kuitenkin liian hidasta, joten osuuskaupasta haettiin petroolia ja kellotapuli sytytettiin palamaan.

Tarkoituksena ei ollut polttaa kirkkoa, mutta kun asevarasto räjähti, tuli alkoi levitä hallitsemattomasti. Sammutustöitä ei aloitettu, koska lähes kaikki kyläläiset olivat paenneet sotaa. Seuraavana päivänä kirkosta olivat pystyssä vain hiiltyneet kiviseinät ja suuri osa kirkonkylän taloistakin oli tuhkana.

Lammilaisia saattaa lohduttaa, että heidän kirkkonsa ei ole maailmanhistorian ensimmäinen eikä ainoa pyhäkkö, jonka kohtaloksi koitui asevarastona toimiminen. Ateenan Parthenon-temppeli, antiikin Kreikan täydellisimpänä pidetty rakennus, räjähti vuonna 1687, kun venetsialainen tykinammus osui osmanien ruutivarastoon. Jos Hämeenlinnan kirkko on Suomen Pantheon, olkoon Lammin kirkko Suomen Parthenon.

Lammin kirkon valmistumisvuotena pidettiin pitkään vuotta 1444, joka on maalattu isoin numeroin kirkkosalin seinäänkin. Tämä vuosiluku perustuu kuitenkin vain seinätiilestä löytyneeseen raapustukseen. Todennäköisesti kirkko on peräisin 1500-luvun alusta kuten Hämeen muutkin kivikirkot. Rakentajaksi on tyylipiirteiden perusteella veikkailtu samaa tuntematonta mestaria joka suunnitteli Hollolan ja Vanajan kirkot.

Legendan mukaan kirkon rakensivat jättiläiset, jotka varastivat rakennusaineet mistä saivat. Tämän vuoksi länsipäätyyn on muurattu kaksi myllynkiveä. Vastaava tarina kirkonrakentajajättiläisistä tunnetaan myös Raisiosta ja Hollolasta, sillä myöhempien ja köyhempien vuosisatojen ihmisistä keskiajan kirkot näyttivät yliluonnollisilta ponnistuksilta, ja selitykseksi keksittiin yliluonnolliset oliot. Vanhat myllynkivet toi työmaalle todennäköisesti joku saita lammilainen isäntä, joka kuittasi niillä oman rakennusvelvollisuutensa.

Vuonna 1527 alkanut uskonpuhdistus, joka vei kirkolta verotulot, iski kesken rakennustöiden. Lammin kirkko ei koskaan saanut kiviholveja ja joutui tyytymään puiseen sisäkattoon. Tämä koitui kohtalokkaaksi tulipalossa – holvit olisivat voineet suojata kirkkosalia tulen tuhoilta.

Kirkkosalissa ei tosin ollut tuolloin enää keskiajan muistoja, sillä se oli pantu täysin uusiksi monta kertaa, viimeksi vuonna 1890, jolloin arkkitehti Josef Stenbäck oli antanut sille tumman, raskaan ja koristeellisen uusgoottilaisen asun. Muinaistieteellinen toimikunta luonnehti muutoksen jälkeisen kirkkosalin olevan ”pimeä pylväsmetsä”. Arvokkaimmat keskiajan muistot oli lahjoitettu pois, kullattu ehtoollisleipälipas Kansallismuseoon ja puiset pyhimysveistokset Hämeen museoon.

Koska tulipalon olivat sytyttäneet maan vapauttajina juhlitut saksalaiset, asiaa ei jälkikäteen juuri puitu. Lammin kirkonkokous merkitsi pöytäkirjaansa kirkon palaneen ”strategisista syistä maan puolustajien taholta”. Kaikki tarmo pantiin jälleenrakennukseen. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin lehtorilta Usko Nyströmiltä pyydettiin suositusta hyväksi suunnittelijaksi, ja hän suositteli kursailematta itseään.

Usko Nyströmissä on hyppysellinen samaa kuin Hämeenlinnan kirkon suunnittelijassa Louis Jean Desprez’ssä. Hän oli menestynyt arkkitehti, joka seurasi aikaansa ja intoili uusien rakennustekniikoiden puolesta, mutta sai suunniteltavakseen lähinnä kerrostaloja. Jälkimaailma tuntenee hänet parhaiten Imatran valtionhotellista. Nyström paloi halusta kruunata uransa magnum opuksella ja osallistui kansallisten merkkirakennusten suunnittelukilpailuihin, muttei voittanut koskaan. Usein voittajat olivat hänen omia oppilaitaan, Eliel Saarisen, Lars Sonckin ja Alvar Aallon tapaisia nuoria neroja.

Ranskan keskiaikaiset katedraalit olivat Nyströmin suuri rakkaus. Stipendiaattina Pariisissa hän oli käyttänyt suuren osan ajastaan katedraalien tutkimiseen ja mittaamiseen. Mittavälineenä Nyström tiettävästi käytti omia kalossejaan, joiden pituuden hän tiesi millilleen. Arkkitehtitoimistossaan hän piirsi luonnoksia fantasiakirkoiksi muiden töiden lomassa.

Sitten hänet kutsuttiin Lammille. Muinaistieteellinen toimikunta totesi, että koska palanut kirkko oli vain tyhjä kuori, Nyströmillä oli vapaat kädet suunnitella korjaustyöt. Avukseen hän toi kaksi miestä Helsingin taidepiireistä, taidemaalari Bruno Tuukkasen ja kuvanveistäjä Johan Friedlin.

Lammin kirkkosalista tuli yhteenveto kaikista Nyströmille tärkeistä teemoista – halusta luoda jotain monumentaalista, rakkaudesta keskiajan katedraaleihin ja innostuksesta moderniin rakennustekniikkaan. Kirkkosali koostuu neljästä valtavasta kupolikattoisesta betoniholvista, joiden ruoteet ulottuvat lattiaan saakka. Urkuparvi kaartuu eteläseinästä pohjoisseinään ilman yhtään tukipilaria. Teräsbetonin kantokyky venytettiin äärimmilleen. Muodot ovat keskiaikaiset mutta toteutus moderni.

Bruno Tuukkanen maalasi holvit täyteen köynnöskoristeita, raamatunlauseita ja kristillisiä vertauskuvia. Johan Friedl teki muhkean alttarikaapin, jonka veistokset kertovat Jeesuksen kärsimyshistorian, ja veisti saarnastuoliin apostolien patsaat. Maalausten ja veistosten räikeät värit saattavat hätkähdyttää kirkkoon astujaa, mutta ne ovat täysin keskiaikaisten esikuvien mukaiset. Haalistuneisiin freskoihin ja maalinsa rapistaneisiin pyhimyskuviin tottunut nykyihminen ei välttämättä hahmota, että keskiajan kirkot olivat alun perin räikeän värikkäitä.

Nykyinen Lammin kirkko on kaksijakoinen rakennus. Ulkoa se on jykevän harmaakivisen pitäjänkirkon perikuva, ja sellaista se on saanut esittää virallisestikin. Kun posti julkaisi 1950-luvulla Suomen maisemia ja nähtävyyksiä esittelevän postimerkkisarjan, Lammin kirkko valittiin edustamaan tyypillistä suomalaiskirkkoa. Tuon postimerkin ansiosta se lienee maamme eniten maailmalle levinnyt kirkko.

Kirkkosali on sen sijaan huikean omaperäinen, melkein psykedeelinen luomus. Perusideoiltaan sen voi lukea tyypilliseksi 1910-luvun kirkkoarkkitehtuurin lapseksi. Jugendtyyli oli lyönyt pirstaleiksi vanhat kaavat ja arkkitehtuuri etsi uutta suuntaa, kokeillen ja haparoiden ja ideoita menneisyydestä lainaillen. Nyströmin teräsbetoniholvit, Tuukkasen maalaukset ja Friedlin veistokset luovat kuitenkin yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Ehkä se on lähinnä jonkinlaista dieselpunk-keskiaikaa – kolmen modernin taiteilijan persoonallisen näkemyksen läpi suodattunut keskiaikainen uni.

Taidehistorioitsija Eija Rauske kirjoittaa suoraan, että tulipalo oli Lammin kirkolle onneksi. Siinä kun menetettiin vain yhdentekevä kirkkosali ja saatiin sen tilalle yksi Suomen omaperäisimmistä kirkkosaleista. Lammin kirkko nousi tuhkasta kuin Fenix-lintu, entistä ehompana.

Lähteet ja kirjallisuus

Maija-Leena Autio, Muutos Lammin kirkon interiöörissä 1918–1920 (taidehistorian pro gradu, Jyväskylän yliopisto 2001)

Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot (2007)

Lammin pitäjän historia I–III

Pikku Norma. Postimerkkiluettelo 1856–1988 (1988)

Eija Rauske, Arkkitehtikolmikko Usko Nyström, Albert Petrelius & Viljo Penttilä (2014)

Göran Schildt, Valkoinen pöytä: Alvar Aallon nuoruus ja taiteelliset perusideat (1982)

Kirsti Stenius, Lammin kirkko (1990)