Stenbäckin tehtaasta – Forssan kirkko

Forssa on Kanta-Hämeen ainoa oikea tehdaskaupunki. Ehkäpä siksi on soveliasta, että sen kirkon suunnitteli mies, joka teki kirkkojen piirtämisestä teollisuutta.

Forssa kuuluu kaupunkeihin, jotka teollistuminen synnytti tyhjästä. Alue oli Tammelan pitäjän peräkulmaa, kunnes Axel Wilhelm Wahren perusti vuonna 1847 puuvillatehtaansa Loimijoen koskeen. Puoli vuosisataa myöhemmin paikalla oli Hämeenlinnaa suurempi tehdaskaupunki. Forssa oli arkkityyppinen yhden tehtaan kaupunki jossa ”yhtiö” huolehti kaikesta. Se rakennutti työväestölle asuinpytingit, kaupat ja koulut, sairaalan ja kirjaston ja rukoushuoneen.

Kuvaavaa tehdaskaupungin elämäntahdille on, että kirkkohanketta suunniteltiin pitkään, mutta pyörät lähtivät pyörimään vasta kun patruuna saatiin vakuuttuneeksi. Vuonna 1913 Forssa-yhtiön johtaja, vapaaherra ja vuorineuvos Karl Evert Palmén osallistui seurakuntakomitean kokoukseen. Kun Palménilta kysyttiin, pitäisikö kirkon rakentamiseen ryhtyä, hän vastasi ”miksei”. Tuo sana ratkaisi että Forssa sai oman kirkon.

Palmén myös lahjoitti kolme kirkonkelloa, jotka saivat latinankieliset nimet Deo gloria (Jumalalle kunnia), Patriae lux (Isänmaalle valo) ja Labori pax (Työlle rauha). Siinä on kiteytettynä vanhan ajan tehtaanpatruunan huoneentaulu – Jumala, isänmaa ja lakkoilematon työväki.

Tyhjästä kasvanut Forssa ei ollut yksinäinen ilmiö. 1800-luvun lopulla Suomi kasvoi, vaurastui ja kaupungistui nopeammin kuin koskaan ennen. Sen sivutuotteena Suomessa rakennettiin enemmän kirkkoja kuin koskaan ennen. Tehtaat ja rautatiet synnyttivät uusia kaupunkeja, jotka tarvitsivat kirkon. Vanhoihin kaupunkeihin kasvoi uusia kaupunginosia, jotka tarvitsivat kirkon. Ja maaseudullakin rakennettiin kirkkoja ennätystahtia, kun väkiluku kasvoi ja rahaa oli entistä enemmän.

Näyttämölle astui Josef Stenbäck. Vanhan pohjalaisen pappissuvun vesa, josta tuli Suomen ensimmäinen pelkästään kirkkoihin erikoistunut arkkitehti.

Stenbäck aloitti uransa 1890-luvun alussa ja lopetti sen vasta kuollessaan 1929. Tuona aikana hän suunnitteli 35 uutta kirkkoa ja epälukuisen määrän vanhojen kirkkojen muutostöitä. Ensimmäiset kymmenen vuotta hän piirsi uusgoottilaisia kirkkoja, joista komeimmat ovat Mikkelin, Kotkan ja Joensuun kaupunkikirkot. Sitten hän siirtyi muotia seuraten jugendiin. Pienestä ja pulleasta jugendkirkosta tuli hänen tavaramerkkinsä.

Stenbäckin menestyksen salaisuus oli, että hän oli kaupparatsu, arkkitehti ja grynderi samassa persoonassa. Kun jossain pohdittiin uuden kirkon rakentamista, hän ilmestyi paikalle tarjoamaan palveluksiaan, usein jo valmiita piirustuksia salkussaan. Suunnittelun lisäksi hän organisoi rakennustyöt. Tämä oli vakiintuneiden ammattirajojen yli hyppimistä, joka ei miellyttänyt sen paremmin rakennusmestareita kuin muita arkkitehtejakaan. Seurakuntien näkökulmasta se oli kuitenkin mitä kätevintä. Stenbäckin kirkko oli mittatilaustyönä suunniteltu, kotiin kannettu ja valmiiksi asennettu.

Taidehistorian tuomio ei ole mairitteleva. Hyvin kuvaava on Suomen kirkot ja kirkkotaide -teoksen luonnehdinta, jonka mukaan Stenbäckin kirkkoja leimaa ”rutiininomaisuus, pinnallisuus ja kuivakkuus”. Rutiini lienee kuitenkin väistämätöntä, jos piirtää kirkon vuodessa, kaksi parhaassa. Stenbäck ei ollut arkkitehtuurin nero vaan sen työhevonen.

Forssan kirkon suunnittelijaksi Stenbäck päätyi koska tunsi patruuna Palménin. He olivat opiskelleet samaan aikaan Polyteknillisessä opistossa, Palmén insinööriksi ja Stenbäck arkkitehdiksi. Luultavasti hän olisi saanut urakan joka tapauksessa, sillä hän hallitsi tuohon aikaan kirkonsuunnittelua liki yksinvaltiaana.

Kirkko sovittiin rakennettavaksi ”tiilestä goottilaiseen tyyliin”. Perustukset laskettiin kesällä 1914, mutta ensimmäinen maailmansota ja rakennustarvikkeiden hintojen nouseminen hidastivat töitä. Keväälle 1918 suunnitellut vihkimisjuhlat peruutti sisällissota. Sodan aikana punakaartilaiset käyttivät kirkkoa asevarastona ja ruumishuoneena, ja huhuttiin että he aikoivat räjäyttää sen jos joutuisivat perääntymään. Tämän Lammin kirkon kohtalon se kuitenkin vältti ja vihittiin käyttöön saman vuoden syksyllä.

Miksi Stenbäck valitsi tyyliksi uusgotiikan, josta hän oli luopunut jo vuosisadan vaihteessa? Kyse ei ollut seurakunnan toiveesta, sillä arkkitehti esitti alusta alkaen goottilaista tiilikirkkoa. Tietoa ei ole, mutta valistuneita arvauksia voi esittää.

Stenbäckin pienet jugendkirkot sopivat maalaismaisemaan, mutta Forssan kirkosta tuli nopeasti kasvavan teollisuuskaupungin kirkko. Lisäksi se rakennettiin korkealle paikalle ja näkyi kilometrien päähän Tammelan tasangolla. Kaikki tämä lienee saanut arkkitehdin panostamaan siihen katedraalimaisuuteen jota uusgotiikka tarjosi. Ensimmäisissä piirustuksissa oli jopa kaksi tornia, mutta seurakunnan toivoessa pienempää budjettia Stenbäck pyyhki toisen pois.

Ja olihan Forssa punatiilisten tehtaiden kaupunki, joten punatiilinen kirkko ikään kuin kuului asiaan.

Stenbäck ei kuitenkaan piirtänyt suoraa kopiota nuoruutensa kirkoista. Hän hyödynsi kaikkia jugendtyylistä saamiaan uusia ideoita ja puki ne uusgoottilaiseen tiilikuoreen. Forssan kirkko toistaa Stenbäckin jugendkirkkojen perusmuotoa: lyhyt ja leveä pitkäkirkko, jossa on pienet sivusiivet ja kellotorni epäsymmetrisesti yhdessä kulmassa.

Kirkko on Tampereen tuomiokirkon pikkusisarus, tai vähintäänkin serkku. Tuo Lars Sonckin suunnittelema, vuonna 1907 valmistunut kirkko oli suomalaisen jugendin huippusaavutus. Sitä matkivat kaikki, niin myös herkästi ideoita imevä Stenbäck, joka kaiken lisäksi istui sen rakennuskomiteassa. Forssan kirkon ulkoisessa hahmossa ja sen suurten ruusuikkunoiden valaisemassa avarassa kirkkosalissa on paljon sukunäköä Tampereen tuomiokirkon kanssa.

Suorin laina Tampereelta on kellotorni pikkuisine kulmatorneineen ja keskeltä katkeavine huippuineen. Ei Sonckkaan sitä tosin ollut itse keksinyt – hän matki sen kotipitäjänsä Finströmin kirkosta, jonne se oli matkittu Itämeren hansakaupunkien keskiaikaisista katedraaleista. Näin vaikutteet kulkevat.

Forssan kirkko on hybridi, siro jugendneito jolla on raskas goottilainen turkki yllään. Kun se vihittiin käyttöön syksyllä 1918, se oli siten kaksinkertainen tyylihistoriallinen dinosaurus. Uusgotiikka oli kuopattu vuosikymmeniä aiemmin ja jugendkin oli jo ehtinyt mennä muodista.

Ei se tosin viimeinen dinosaurus ollut. Josef Stenbäck suunnitteli uusgoottilaisen kirkon Kauhavalle vielä niin hätkähdyttävän myöhään kuin 1926, kun nuori arkkitehtipolvi oli jo liukumassa vauhdilla modernismiin. Alvar Aalto suunnitteli ensimmäisen kirkkonsa samaan aikaan kun Stenbäck viimeisensä.

Stenbäck oli kyennyt kerran hyppäämään tyylistä toiseen muotia seuraten, mutta toista hyppyä hän ei enää pystynyt tekemään. Töitä hänellä riitti silti. Hän oli hallinnut suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin kenttää niin kauan ja niin totaalisesti, että ihmisten mielissä ”Stenbäckin tyyli” oli se miltä kirkon kuului näyttää.

Lähteet ja kirjallisuus

Esko Aaltonen, Forssan seurakunta 25-vuotias (1947)

Paula Kivinen, Tampereen tuomiokirkko (1986)

Risto Peltovuori, Forssan historia (1993)

Sixten Ringbom, ”Josef Stenbäck ja kansallinen kiviromantiikka”. Taidehistoriallisia Tutkimuksia 6 (1982)

Joona Saarela, Forssan kirkko. Rakennushistoriallinen selvitys (opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu 2025)

Suomen kirkot ja kirkkotaide 1–2 (1980)