Ennen kaikki ei ollut paremmin
4.5.2021–4.9.2022, Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna
Monen asian toivoisi olevan toisin. Uutisia seuratessa tuntuu, että kaikki menee aina vain huonommin. Väkivaltaa, köyhyyttä, tauteja, keinottelevia poliitikkoja, hyväksikäyttöä ja ympäristökatastrofeja.
Onko kaikki huonommin kuin ennen? Tilastot osoittavat täysin päinvastaista. Elämme monessa suhteessa paremmassa, helpommassa ja turvallisemmassa maailmassa.
Ennen kaikki ei ollut paremmin -näyttely käsittelee asioita ja tavaroita, jotka nykynäkökulmasta voivat tuntua jopa absurdeilta. Miten sujuivat tavalliset arjen askareet kuten pyykinpesu? Milloin kaupunkiin saatiin sähköt, entä milloin koteihin tuli juoksevaa vettä.
Entä kuinka uusia ovatkaan itsestään selvinä pitämämme kommunikaation ja liikkumisen muodot. Miten hämeenlinnalaiset saivat tietoa, matkustivat tai ottivat yhteyttä kaupungin ulkopuolelle sata vuotta sitten?
Suomi oli itsenäistyttyään maatalousvaltainen köyhä kehitysmaa, joka oli juuri käynyt repivän sisällissodan. Sosiaaliset erot olivat jyrkät ja varallisuus kertynyt harvoille. Harva opiskeli kansakoulua pidemmälle. Lääkäriin oli pitkä matka ja lapsikuolleisuus järkyttävän korkea. Monen työ oli vaarallista, fyysistä ja kuluttavaa.
Nyt koreilemme tilastojen kärjessä onnellisimpien, koulutetuimpien ja turvallisimpien maiden joukossa. Aina voi silti pyrkiä parempaan. Menneisyys osoittaa, miten nopeasti kaikki muuttuu niin hyvässä kuin pahassakin.
Hämeenlinnan kaupunginmuseo – Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna