Svengaava 60-luku
2.12.2022–24.9.2023, Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna
Miltä 60-luku näytti nuorison silmin? Suurten ikäpolvien nuorten vapaa-aika lisääntyi ja kaivattiin uusia virikkeitä. Historiantäytteinen radanvarsikaupunki puutaloidylleineen alkoi käydä nuorisolle tylsäksi.
Nuoriso liittyi urheiluseuroihin ja partioon. Toiset perustivat bändejä. Usein vain hengailtiin. Viikonloppuisin nuoriso kokoontui viettämään aikaa yhdessä kirkkopuistoon, baareihin ja tanssipaikoille. Amerikasta virtasi Suomeen muotia ja musiikkia. Vaikka pula-aika oli ohi, kaikki tehtiin itse bassosta alkaen. Tekniikan Maailma tarjoili nuorisolle ohjeita soitinten rakentamiseen. Näyttelyssä on esillä lehden ohjeiden mukaan käsintehty basso.
Jotain omaleimaista tekemisen intoa kuitenkin kiteytyi paikallisessa nuorisossa. Kaupungista nousi Hämeenlinnan mafiaksikin kutsuttu joukko nuoria artisteja. Lyseossa opiskellut Markku Veijalainen nousi teini-ikäisenä nuorison suosikiksi radion ja myöhemmin television nuorisomusiikkiohjelmien juontajana. Veikosta, Antista, Kaista ja Matista tuli muusikoita, jotka moni tuntee paremmin nimillä Vexi Salmi, Irwin Goodman, Kuju ja Fredi.
Museoväki haastatteli näyttelyä varten 1960-luvulla nuoruuttaan Hämeenlinnassa viettäneitä. Näyttely kertoo, mitä aikalaiset ajattelivat ajan muodista, kaveriporukoista, harrastuksista, musiikista ja hengailupaikoista. Näyttelyn on käsikirjoittanut Vexi Salmen nuoruudesta kertovan Villit vuodet näytelmän ohjannut Heikki Paavilainen.
Svengaavan 1960-luvun nähtyäsi sinulla on hyvä tilaisuus jatkaa aiheen parissa Hämeenlinnan taidemuseoon, jossa esillä on Vexi Salmen keräämää taidekokoelmaa ja 1950-1960-luvun kirjankansitaidetta.

Mitä muistat kaupungin nuorten ikonisista kokoontumispaikoista? Kerro meille, mitä tulee mieleesi tuon ajan ilmiöistä, musiikista ja muodista!
Svengaava 60-luku
2.12.2022 – 24.9.2023
Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna
ti, to-su 11-17, ke 11-18
Liput: 8 / 6 / 0 € Meille käy myös Museokortti!
Tervetuloa!
