Luento: Mustiala – Suomalaisen maatalousopetuksen juurilla
1900-luvun alkupuolella kansakunnan tavoitteena oli terveen ja tuottavan kotieläinkannan luominen. Kun karjanhoidon opetus kehittyi, myös opetusmateriaalin tarve kasvoi. Museo Skogsterissa 17.9.2024 avatussa Kipsipossu ja pellavankukka -näyttelyssä esitellään havaintoesineitä Mustialan maatalousoppilaitoksesta.
Näyttelyn havaintoesineiden koti, Mustialan maataloushistoriallinen museo sijaitsee Suomen ensimmäisen maatalousoppilaitoksen piirissä. Tämän yhden maamme varhaisimman museon toiminnasta vastaa nykyisin Mustialan perinneyhdistys ry.
6.11.2024 klo 17:15 alkaen tutustumme Mustialaan, Mustialan perinneyhdistyksen ja maatalousoppilaitoksen historiaan sekä kylään sienitieteen ”hotspottina”. Mustiala – Suomalaisen maatalousopetuksen juurilla -luento koostuu neljästä puheenvuorosta ja pidetään Mustialan kampuksen päärakennuksen alakerrassa osoitteessa Mustialantie 105, Tammela.
Luennon ensimmäisessä osiossa MMM Lassi Puupponen luo pohjan luennolle puheenvuorollaan Mustialan ja sen koulutuksen historia sekä Mustialan rakennettu ympäristö. Puheenvuoro selvittää, miksi syrjäiselle sijainnille on muodostunut iso maatila sekä historiallinen rakennuskokonaisuus, ja kuinka siellä kehittyi suomalainen maatalousopetus. Puupposella on yli kolmenkymmenen vuoden monipuolinen kokemus Mustialasta opiskelijana, lehtorina ja yrityspalveluiden vetäjänä.
Luennon toisessa osassa historioitsija ja filosofian tohtori Aleksi Ahtola kertoo maatalouskoulutuksesta Kurkijoen maamiesopistossa ja sen edeltäjissä. Kurkijoen maamiesopisto liitettiin Mustialaan vuonna 1940.
Puheenvuorossa kerrotaan, miten Kurkijoen maamiesopisto edeltäjineen oli koko ajan vuorovaikutuksessa sisaropisto Mustialan kanssa. Ahtola esittelee Kurkijoen koulutilan toimintaa ja historiaa monesta eri näkökulmasta – koulutuksesta opittiin käytännön taitoja, omaksuttiin tapakulttuuria ja saatiin elinikäisiä verkostoja. Filosofian tohtori Aleksi Ahtola on tutkinut Kurkijoen maanviljelyskoulun, Kurkijoen ylemmän maanviljelyskoulun ja Kurkijoen maamiesopiston historiaa. Ahtolan tutkimusten perusteella aiheesta julkaistaan vielä tänä vuonna tietokirja.
Luennon kolmannessa osassa sienitieteen dosentti Seppo Huhtinen kertoo miten Mustialasta kehkeytyi sienitieteen ”hotspot” 1800-luvun lopun ja seuraavan vuosisadan alun välisenä aikana. Tarina alkoi, kun erinäisten sattumusten kautta opiston kasvitieteen lehtoriksi valikoitui Petter Adolf Karsten. Hän kehittyi nopeasti maailmanluokan sienitieteilijäksi, joka suinkaan ei eristäytynyt tieteen maailmasta Mustialaan. Päinvastoin tuolloin opiston ympäristön sienistö oli yksi maailman parhaiten tutkituista. Karsten kuvasi tieteelle uusia sienilajeja yli 1400. Miksi näin kävi ja mitkä edellytykset täyttyivät, että syrjäinen Suomen kolkka sai moisen painoarvon? Dosentti Huhtinen on tutkinut Karstenin tuotantoa ja elämänhistoriaa niin Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä kuin esimerkiksi Uppsalan, Tukholman, Kew’n ja Pariisin kasvimuseoissa.
Luennon viimeisessä osassa MH Jouko Lindroos kertoo Mustialan perinneyhdistyksen toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Puheenvuorossaan Lindroos kertoo, miten jo 1800-luvun lopulla alkaneesta esineiden keräilystä kehittyi Suomen ensimmäinen, ammattimaiseesti johdettu maatalousmuseo ja kuinka myöhemmin sen toiminta sekä julkinen rahoitus hiipuivat. Mutkien kautta historiallisten rakennusten pelastajaksi ryhtyi Mustialan perinneyhdistys, joka otti tehtäväkseen historiallisten rakennusten pelastamisen, museotoiminnan ylläpidon ja Mustialan historian tutkimuksen unohtamatta kylän hengen ylläpitoa. Lindroos on Mustialan perinneyhdistyksen puheenjohtaja sekä aiemmin asunut ja toiminut Mustialassa lehtorina yli kahdenkymmenen vuoden ajan.