Suomalaisia lauluja ja pianomusiikkia 4.2.2018
Sibeliuksen syntymäkoti
su 4.2.2017 klo 14.00
Merikanto – Kuula – Melartin – Ranta – Sibelius – Willebrand
Jukka Paasivaara, baritoni
Sirkku Suuronen, piano
Liput ovelta: 15/13/10 €
Oskar Merikanto 150 vuotta
Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 150 vuotta Oskar Merikannon syntymästä. Konsertin ohjelma rakentuu Merikannon pianomusiikin ja laulujen ympärille maustettuna sopivasti muiden aikalaisten sävelmillä.
”Yritysjohtaja ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä.” Hiljattain Suomeen muuttanut ja täällä konsertoinnin aloittanut Jukka Paasivaara on tosiaan toiminut päätoimisesti liike-elämän parissa. Laulua hän on opiskellut mm. Wieniläisten professorien Irina Gavrilovicin ja Robert Hollin sekä oopperalaulaja Veijo Varpion johdolla. Musiikkia Jukka on muutenkin opiskellut ja harrastanut monipuolisesti lapsesta saakka, muun ohessa Helsingin Konservatoriossa. Jukka on Siuntion Lauluakatemian hallituksen puheenjohtaja.
Hattulalaislähtöinen Sirkku Suronen kävi koulunsa Hämeenlinnassa ja Porvoossa. Hän soitti kouluaikana Märtha Ljungbergin ja Sergei Kulangon johdolla sekä esiintyi monissa tilaisuuksissa ja pianokilpailuissa. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli Timo Mikkilän, Kauko Kuosman ja Izumi Tatenon ohjauksessa suorittaen loppututkinnon pianossa sekä pianonsoiton opetuksessa, diblomitutkinto 1988. Espoossa asuva Suuronen on tehnyt opetustyötä sekä esiintynyt yksityis- ja hyväntekeväisyystilaisuuksissa sekä pitänyt soolokonsertteja ja duotilaisuuksia mm. Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Hattulassa, Tampereella ja Oulussa. Lisäksi hän on säestänyt runsaasti klassisia laulajia.
Konsertin jälkeen samalla lipulla voi osallistua Sibeliuksen syntymäkodin opastetulle kierrokselle.
Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, 13100 Hämeenlinna