Museokeskiviikko: Kansanlääkintä ja magia 10.4.2019
ke 10.4.2019 klo 17.00
Museo Skogster, seminaaritila Anders
Folkloristiikan tutkija Siria Kohonen kertoo Henkimaailman juttuja -luentosarjassa naisparantajista ja parannustaikuudesta Suomessa varhaismodernilla ajalla.
Kansanlääkintä oli vielä 1800–1900 -lukujen taitteessakin Suomessa yleistä, varsinkin maaseudulla. Jos lääkäriä ei ollut helposti saatavilla, turvauduttiin parantamisessa kotikonsteihin tai kylien omiin spesialisteihin, jotka taisivat esimerkiksi yrttien, hieronnan ja jäsenkorjauksen saloja.
Vielä 1900-luvullakin tiedetään olleen parantajia, joiden konsteihin on taas kuulunut loitsiminen – sanoilla parantaminen. Tällaisten tietäjä-parantajien toimien kohteena ovat olleet esimerkiksi sellaiset taudit, joiden on ajateltu johtuvan luonnosta tarttuneista voimista tai joiden on uskottu olevan pahantahtoisten ihmisten lähettämiä.
Luennolla kansanparannukseen erikoistunut folkloristiikan tutkija Siria Kohonen kertoo varhaismodernista kansanparannusperinteestä lähdeaineistonaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnekeruukokoelmat. Luento painottuu naisparantajista kertoviin aineistoihin. Kohonen tekee väitöstutkimusta Helsingin yliopiston Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa.
Illan luennon järjestää kaupunginmuseon yhteistyökumppanina Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistys.
Museokeskiviikot 13.3.–24.4.2019
Kevätkauden Museokeskiviikot keskittyvät Museo Skogsterin vuoden 2019 päänäyttelyyn Henkimaailman juttuja.
Tilaisuuden alkavat Museo Skogsterin seminaaritila Andersissa keskiviikkoisin klo 17.00, vapaa pääsy. Andersin 50 paikkaa täytetään saapumisjärjestyksessä. Tarvittaessa luennot esitetään reaaliajassa myös Ooh, Hämeenlinna! -näyttelytilassa.
Henkimaailman juttuja -luentosarja:
13.3. Kummituksia ja räyhähenkiä – kummallisten elämysten ja tarinoiden äärellä arkistossa
tutkija Pasi Klemettinen, SKS
20.3. Kuinka kuolla oikein? – tuonpuoleiseen siirtyminen keskiajalla
museolehtori ja väitöskirjatutkija Jyrki Nissi
27.3. Ajastaikaa – ennustuksia ja uskomuksia jokaiseen vuodenaikaan
kyläkoordinaattori Johanna Henttinen, Linnaseutu ry
3.4. Suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista
sosiaalipsykologi Jeena Rancken
10.4. Kansanlääkintä ja magia
folkloristiikan tutkija Siria Kohonen, järjestää Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistys
17.4. Salatieteet Suomessa
kirjailija Vesa Iitti
24.4. Ihminen ja hänen varjonsa
Oiva Ahola, Hämeenlinnan teosofinen seura
Museo Skogster – seminaaritila Anders, Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna